Kovasti trendikkäiden sisustuskorien virkkausilta Marttalassa houkutteli paikalle ison joukon ajan hermoilla olevia vauhtimarttoja talvisena tammikuun maanantai-iltana. Paikalle oli saapunut niin virkkauksen virtuooseja kuin niitäkin, jotka tosissaan joutuivat kaivelemaan muistin sopukoista virkkauksen jaloon taitoon liittyviä termejä kuten "mikä ihmeen kiinteä silmukka". Toisten vielä valitessa sisustukseensa sopivia matonkuteita, harjaantuneimmat jo arvioivat, joko korin pohjan koko olisi hyvä.

Porukka jakaantuikin sujuvasti aloittelijoiden ryhmään ja "suunnankäännöksenkin" hallitseviin. Virkkauksessa ansiokkaasti neuvoneet Jenna ja Tea saivatkin kiertää aloittelijoiden töitä tiiviseen tahtiin, kun se aloitussilmukankin teko vaati muistuttelua. Näin aloittelijan vinkkelistä oli kuitenkin palkitsevan mieluisa yllätys, kuinka nopsasti kori alkoikin edistyä ja tuli jopa valmiiksi parin tunnin aikana. Ei uskoisi entinen käsityönopettajani Arja, jos kuulisi, että minä näin hienon korin aikaiseksi olen saanut. Tästä innoittuneena koreja onkin nyt jo useita.

Ohje sisustuskorin virkkaukseen

Teksti Marica
Kuvat Virve