Reput täynnä eväitä ja sadevarusteita lähti viisi Vauhtimartttaa elokuisena lauantaina ajelemaan kohti Seitsemisen kansallispuistoa ja sen kävelymaastoja. Yksi ensikertalainenkin oli uskaltautunut mukaan ja tunteroisen ajomatka sujuikin nopeasti tutustumisen merkeissä. Perillä tutustuimme ensin Luontokeskukseen, mutta täytyy tunnustaa, että näyttelyiden sijasta puoti ja ruokala kävivät tutuiksi. Todella hyvän lounaan noutopöydästä saikin. Monipuoliseen näyttelytarjontaan tutustumisen sijasta päätimme ajaa vaellusreitin alkupaikalle, koska vielä ei satanut. Luontokeskuksen nainenkin oli läksiäisiksi sanonut, että kohta tulee vettä ja avattuamme lyhyellä ajomatkalla radion saimme kuulla, kuinka Vattenfall on palkannut lisää henkilöstöä samalle päivälle odotettavissa olevan myrskyn tuhojen korjaamista varten. Samassa ensimmäiset sadepisaratkin osuivat tuulilasiin. Lähtöpisteessämme Koveron torpalla saimme vielä kotijoukoilta puhelimitse tiedon, että Kuruun on luvassa vesisadetta, mutta koska ukkosta ei ollut tiedossa, päätimme lähteä matkaan. Uskoimme mielummin sääennusteita kuin etäällä kuuluvaa ukkosen jyrinää.
   Matkaan päästyämme aurinko kuitenkin jostain tuli esiin ja kilometrin kohdalla iloitsimme, että ainakin kuudenneksen matkasta saimme kulkea kuivin jaloin. Pian myrskyn uhka unohtuikin ja tilalle astui ainakin osalla meistä mielikuva tuoreesta mustikkapiirakasta, varsinkin kun polun varresta löytyi kohtalaisen hyvin mustikkaa. Pysähtelimme siis tuon tuostakin mustikan poimimis- ja syömistauoille. Muuten matka sujui sukkelasti, koska polut ja pitkospuut olivat hyvässä kunnossa. Välillä täytyi oikein muistuttaa itseään katsomaan ylös mahdollisista mustikkamättäistä, koska ympärillä oli kaunista ja vaihtelevaa luontoa. Soilla bongailimme raakoja karpaloitakin.

    Jokaisen reissun kohokohta on tietenkin evästauko ja niin mekin keitimme asiaankuuluvat nuotiokahvit ja paistoimme makkarat. Samalla saimme todistaa, kuinka nuotiopaikan lähettyville leiriytynyt pikkupoika sai elämänsä kalansaaliin ja koko perhe ympärillä ihasteli. Tässä vaiheessa, järveä katsellessa tuli mieleen, että uimapuku olisi ollut kyllä tarpeellisempi kuin sadepuku, koko matkalla ei nimittäin satanut sitten pisaraakaan ja se myrsykin jäi koko maassa torsoksi.

    Kävelyn lopuksi kävimme tutustumassa Koveron torppaan, 1800-luvulta peräisin olevaan museoituun maalaistalon pihapiiriin. Se olikin aivan upea yllätys! Torpassa ihastelimme vanhan ajan tunnelmaa ja villan kehruuta rukilla. Pihalla oli iso lauma lampaita, joiden villan olisi meistä yksi tahtonut huovuttaa projekteissaan. Itse halailin ja taputtelin torpan hevosta pitkään ja hartaasti ja niillä hevosvoimilla pärjääkin pitkälle talveen.