Tämän kevään toimintakauden aloitti Miian organisoima vaatekeräys seurakuntien asunnottomien päiväkeskus Mustalle Lampaalle. Vaatepusseja kertyikin Marttalaan runsaasti ja sitä seurannutta hyvää mieltä sekä saajissa että antajissa. Varmasti toisenkin kerran voisimme vastaavan keräyksen järjestää. Itselläni ainakin jäi vielä kaapit kaivelematta.

 On itsenäisyyspäivän aatto. Kun saavun Marttalaan aamuyhdeltätoista, vastaan tulvahtaa ihanan jouluinen tuoksu. Kourallinen vauhtimarttoja on jo aloittanut leipomisen Tampereen Marttayhdistyksen perinteisiä naistenmessuja varten. Uunissa kypsyvät taateli- ja hedelmäkakut.

Piparienkoristelupöydässä on tilaa vielä yhdelle taiteilijalle. Vatkaan oman pikeerini ja tartun piparihirveen. Hirvestä taitaakin tulla poro, kun se saa petterimäisen punaisen karkkikuonon. Kavereiksi sille valmistuu strösselipiikkinen siili ja ranskalaisilla pastilleilla koreileva jänö. Sillä aikaa uuneilla käy tohina. Nehän ovat vähän kuin adventtikalentereita kärsimättömille: luukuista nousee nopeaan tahtiin eri muotoisia kauniita kakkuja, jotka saavat mehevöityä lauantain myyjäisiin asti. Pian marttajoukko saa lisävahvistusta, ja leipomusten pakkaaminen voi alkaa. Raaskiiko näin nättejä pakkauksia myydä ollenkaan?

Lämpimästi tervetuloa Tampereen Marttayhdistyksen Naistenmessuille Puisto-Emmaukseen (Hämeenpuisto 14) 9.-10.12.2011!

Avoinna pe 11-18, la 09-16. Vapaa pääsy!

Teksti Jenna
Kuvat Virve

Ilta alkoi avantouinnilla Suomensaaren saunalla. Moni saunovista vauhtimartoista uskaltautui pulahtamaan järveen, vaikka vesi olikin hyytävän kylmää. Innokkaimmat kävivät useammankin kerran järvessä. Kylmän järviveden ja 105-asteisen saunan yhdistelmästä tuli ihana, rentoutunut olo. Lämpötila ulkona oli asteen, parin verran plussan puolella. 

Saunalla oli leppoisa ja mukava ilmapiiri. Kävijöiden ikä oli laidasta laitaan, ja saunahattuja oli jos jonkinmoista.

Oli mielenkiintoista huomata, kuinka avantouinnissa eri ihmiset kokivat eri hetket parhaimmaksi. Joku piti parhaimpana hetkenä sitä, kun uinnin jälkeen kävelee laituria pitkin takaisin saunalle. Toinen taas piti ihanimpana sitä hetkeä, kun avantouinnin jälkeen kuuman saunan lauteilla istuessa ihoa pistelee ihanasti.

Virkistävän uimisen ja saunan jälkeen jatkoimme iltaa Suomensaaren majalla takkatulen äärellä. Jokainen toi mukanaan jotain syötävää tai juotavaa, ja pöydässä oli tarjolla mitä ihanimpia herkkuja. Paistoimme takassa makkaraa ja vaahtokarkkeja, ja nautimme mukavasta yhdessäolosta. Syömisen ja glögin juomisen lomassa teimme hauskan leikin, jossa kullekin jaettiin pieni paperivihkonen. Ensimmäiselle sivulle kukin kirjoitti lyhyen lauseen. Sen jälkeen vihkot kiersivät ringissä vieruskaverilta toiselle. Toinen piirsi lauseen sisällön toiselle sivulle, kun taas kolmas kirjoitti kuvan perusteella lauseen jne. Seitsemäs eli viimeinen lause oli hyvin usein aivan erilainen kuin ensimmäinen lause oli ollut. Naurua riitti, kun kävimme lopuksi läpi lauseiden ja piirrosten ketjuja. Esimerkiksi apina ehti vaihtua kissaksi ja lopulta koiraksi, mummo tontuksi, eno punkkariksi ja lopulta potilaaksi jne. Yksi hauskimmista oli ketju, jonka ensimmäinen lause oli "Minä en osaa piirtää mitään." Se ehti muuttua matkalla moneen kertaan, ja oli lopulta: "Tyttö heittää liitokiekkoa kerrostalossa."

Leikin jälkeen pidimme jouluaiheisen tietokilpailun. Kysymykset eivät olleet kovin helppoja. Kaksi vauhtimarttaa sai korkeat tasapisteet, ja heille esitettiin vielä lisäkysymyksiä, jotta voittaja selvisi. Voittaja sai askartelumateriaalipakkauksen.



Oli kiva rentoutua saunan ja avantouinnin merkeissä, ja nauttia takkatulen äärellä hyvästä seurasta pikkujoulutunnelmissa.

Teksti Pia
Kuva Tea

Mikään ei voi voittaa tuoreen leivän tuoksua! Tämän totesivat myös joukko vauhtimarttoja, jotka kokoontuivat 7.11. Marttalaan Virpi Oksalan johdolla leipomaan mitä erilaisempia leipiä.

Virpi alusti illan kertomalla yleisesti leivonnan perusraaka-aineista ja niiden merkityksestä leivontaprosessissa. Saimme siis kuulla mm. kuiva- ja tuorehiivan eroista sekä hyviä leipomisvinkkejä. Virpi oli koonnut monisteeseen liudan erilaisia leipäohjeita, helppotekoisista aprikoosipeltileivistä aina vaativampiin joululimppuihin, sämpylöitä tai saaristolaisleipää unohtamatta.  Jokainen saattoi valita mieleisensä ohjeen, joiden perusteella jakauduttiin leipäryhmiin. Yhteispelillä alkoivat erilaiset taikinat syntyä ja Marttalan keittiössä riittikin vilskettä jauhojen pöllytessä.  Virpi piti myös työnäytöksen siitä, miten saa pyöriteltyä täydellisiä sämpylöitä jopa kahdella kädellä samanaikaisesti.

Uunituoreita leipiä kannettiin tarjolle sitä mukaa kun ne valmistuivat ja marttalaiset pääsivät maistelemaan mm. saaristolaislimppua, valkosipulisolmuja, aprikoosipeltileipää ja vaaleaa joululimppua sekä vuohenjuustoista focazziaa.

Samalla silmät avautuivat sille, mitä variaatiomahdollisuuksia leivän leivonta tarjoaakaan. Jauhoja ja nestettä voi vaihdella sen mukaan, mitä kaapista sattuu kulloinkin löytymään. Leipätaikinoihin voi myös mainiosti upottaa vaikkapa eilispäivän kaurapuurojämät, porkkanaraasteet tai perunamuusin. Toki leipien leivonta kaksinkertaisine kohotuksineen vaatii hieman aikaa, mutta vaivatessaan paljaalla kädellä leipätaikinaa voi unohtaa mieltä askarruttavat asiat ja keskittyä vain olennaiseen.  Taikinaterapiaa kerrassaan! 

Teksti Sannamari
Kuvat Marjukka

Vauhtimartoissa on liki sata jäsentä, joten näin suuresta joukosta löytyy helposti vaikka minkä alan ammattialaisia. Marttailtojen vetäjiä saadaan siis usein omasta porukasta, ja niin kävi tälläkin kertaa, kun Meri, floristi, johdatti meitä kranssinteon maailmaan.

Meri neuvoi aloittamaan kranssin rakentamisen kahdestaa oksastaa, jotka kiinnitetään rautalangalla toisiinsa haluttuun muotoon. Sitten vain lisätään oksa kerrallaan, oman maun mukaan, kiinnittäen oksa aina kahdesta kohtaa työhön. 

Jätesäkillinen pajuja ja muita oksia, mustaa rautalankaa, pihdit ja innokkaat kädet. Muuta ei juuri tarvita, kun jo alkaa syntyä. Pikkuhiljaa materiaaleista alkaa muodostua rengas tai sydän. Työtä voi täydentää melkein loputtomiin pujottelemalla ohuempia vitsoja jo kiinnitettyjen oksien lomiin.

Koristelu saatiin kotitehtäväksi, ja siinäpä työn haastavin vaihe koittaakin: vaihtoehtoja on valtavasti. Laittaisinko sammalpalloja ja kulkusia vai paperikoristeita ja pitsiä, vai sittenkin kuusenkoristeita? Tai ehkä kanelitankoja ja nauhoja... Toivoa sopii, että päätös syntyy ennen joulua.

Teksti Virve

Kuvat Virve ja Eija

Marttalassa raikaa meksikolainen musiikki ja työpöydät notkuvat jännittävistä raaka-aineista kuten maissijauhoista, korianterista, avokadoista, amarantista ja sitruunaruohoista. Kuusitoista innokasta vauhtimarttaa käy vuoroin kokeilemassa tortillojen puristamista tortillerolla ja vuoroin osallistumassa salsan valmistukseen. Hellalla porisee kanakattila, ja toisella levyllä sulatetaan intiaanisokeria jälkiruokaa varten. Käynnissä on Gabriel Vergaran ja Mirja Rekolan vetämä meksikolaisen ruoan ilta.

Meksikosta kotoisin oleva Gabriel kertoilee kotimaansa ruoista suurella ylpeydellä. Meksikossa ajatellaan, että työllä ansaitut rahat pitäisi käyttää elämästä nauttimiseen. Toisin sanoen ne kannattaisi sijoittaa kunnollisen ruoan tekemiseen. Eikä meksikolainen ruoka kuulemma todellakaan maistu samalta kuin suomalaisten ravintoloiden texmex-annokset! Esimerkiksi aidot tacot eivät koskaan ole kovia vaan pehmeitä.

Valmistimme maissitortillat sekä niihin tulevat avokado- ja chilikastikkeet alusta asti itse. Tortillat täytettiin kana- ja herkkusienitäytteillä ja osa niistä taiottiin quesadilloiksi laittamalla niiden sisään juustoa ja kuumentamalla ne. Palanpainikkeeksi tehtiin limeteistä puristettu makea juoma. Pitkän ruoanlaittoillan jälkeen odotukset olivat jo korkealla, mutta herkullinen ruoka täytti ne kaikki, kun viimein pääsimme pöytään! Pienet maissitortillat olivat täysin toista maata kuin kaupan vehnälätyskät, ja mausteista salsaa aion aivan varmasti kokeilla kotikeittiöissäkin. Gabrielin ja Mirjan itse kasvattamien chilien maku poltteli vielä mukavasti suussa, kun siirryimme jälkiruokaan eli amaranttikekseihin ja sitruunaruohoteehen. Amarantti, jota jo Meksikon intiaanikansat olivat kasvattaneet, oli monelle martalle ihan uusi tuttavuus – ja ilmeisen mieluinen myös, sillä keksilautanen tyhjeni erittäin nopeasti!

Unohda siis kauppojen korvikkeet ja testaa aitoja meksikolaisia makuja seuraavilla Gabrielin ja Mirjan resepteillä:

Tortillas de maíz eli maissitortillat
5 dl nixtamalisoitua maissijauhoa eli masa de harina de maíz -jauhoa
4–5 dl lämmintä vettä
½ tl suolaa

Sekoita taikina käsin tasaiseksi ja notkeaksi ja jätä turpoamaan 5–10 minuutiksi. Tee siitä pikkupalloja ja litistä ne ohuiksi, pyöreiksi levyiksi tortillapuristimella (tortillerolla) tai painamalla ne leikkuulaudan ja pöydän väliin. Käytä taikinapallon ja prässien välissä muovipussia, jotta tortillat irtoavat helposti. Paahda tortillat molemmin puolin kuumalla rasvattomalla pannulla, kunnes niihin ilmestyy ilmakuplia tai pieniä vaaleanruskeita pilkkuja. Laita valmiit tortillat taitetun puuvillaliinan sisään pinoksi, jotta ne pysyvät lämpiminä ja pehmeinä.

Salsa casera a la mexicana eli meksikolainen chilikastike
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa (tai tuoreita tomaatteja)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3–4 tuoretta tai kuivattua chiliä (mielellään vihreää)
1 tl suolaa
tuoretta korianteria
persiljaa

Hakkaa kaikki ainekset hienoksi ja sekoita ne keskenään. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua. Käytä tortillapohjaisten ruokien kanssa, dippikastikkeena tai erilaisten ruokien lisäkkeenä. Kastike säilyy jääkaapissa viikon.

Teksti Jenna
Kuvat Outi

Martat tempaisivat tänä vuonna yhdessä Tekstiiliopettajaiiton ja Novitan kanssa tilkkupeittotalkoissa. Isoäidinneliöistä luotiin lokakuun alussa maailmanennätyspeitto Tuomiokirkon portaille, ja siellä jossain oli mukana myös Vauhtimarttojen ihanan värikäs peitto, jota keväällä yhdessä virkattiin. Tempauksesta voi lukea enemmän Marianne Heikkilän Mannaryynejä-blogista.

Vauhtimarttojen tempauspeitto

Onnittelut ennätyksestä kaikille tempaukseen osallistuneille!

Teksti Virve
Kuva Meri

Syksy tuo sienet yhtä varmasti kuin Vauhtimartat kömpivät kesäteloilta toimintailtoihin. Tätä syksyä emme aloittaneetkaan turvallisesti Marttalassa, vaan kumisaappaat jalassa metsässä. Kosteana maanantai-iltana 12.9. kokoonnuimme oppimaan uutta syötävistä ja vähän vähemmän syötävistä sienistä. Oppaaksemme oli lupautunut kotitalousneuvoja, ruokasieniasiantuntija Tuula Kylä-Laaso Pirkanmaan Martoista.

Tuula jakoi meille alueen kartat ja ohjeisti meitä keräämään ihan kaikkea, mitä eteen metsässä tulee. Tietenkin lähinnä nyt niitä sieniä muistuttavia asioita. Jakaannuimme pieniin ryhmiin, joissa osa oli kokeneempia sienestäjiä, toiset taas eivät VIELÄ osanneet/uskaltaneet kerätä sieniä lainkaan. Luvattu sadekaan ei säikäyttänyt 14 innokasta uutta ja vanhaa Vauhtimarttaa, jotka korit ja ämpärit heiluen katosivat metsään löytöjä tekemään.

Nuijakuukuset ovat hyviä ruokasieniä nuorina.

Minä lyöttäydyin ryhmäksi Ilonan ja Terhin kanssa, ja yhdessä löysimme vaikka mitä laajalla väriskaalalla. Erään valkoisen sienen Terhi oli poiminut lehden avulla, sillä epäilimme sen hyvyyttä suuresti. Kaunis kuin mikä, mutta….Turhaan kuitenkin pelkäsimme, sillä Tuula tunnisti sienen nopeasti herkkusieneksi ulkomuodon ja lievän anismaisen tuoksun perusteella. Tämä olikin oiva esimerkki siitä miten sienet on hyvä poimia kokonaisina maasta nyppäisten. Jos kyseessä olisi ollut hyvin myrkyllinen valkokärpässieni, olisi sen heti tunnistanut jalan pallomaisesta 'jalkaterästä' ja sitä verhoavasta 'sukasta'.

Retken satoa.

Saalistuksen jälkeen kokoonnuimme Tennishallin parkkipaikalle korien sisältöjä tutkimaan. Etenimme sieniryhmittäin tatit, haperot, rouskut jne. Tatit olivat tuttuja, mutta uutta oli punikkitattien valtava värikirjo, joka vaihtelee sienen 'emäpuun' mukaan. Opin, että kaikki haperot ovat hyviä ruokasieniä, paitsi ruskeat ja tosi kirkkaan punaiset sienet. Uusia tuttavuuksia olivat korpirousku, kuusenleppärousku ja toisaalta ei ruokasienistä nurmirousku ja valekanttarelli. Oli lohduttavaa kuulla, että kukaan ei tunne kaikkia sieniä ja tunnistamattomien madonhattujen voi silti antaa kasvaa ja komistaa syksyistä metsää. Loppuillan kaatosateesta huolimatta koteihin lähti joukku sienistä hullaantuneita marttoja.

Ukonsieni on erittäin herkullinen.

Teksti Anu
Kuvat Eija

Vauhtimartat tekivät maanantain 8.8. kesäretken Hatanpään Arboretumin ruusutarhalle. Siellä meille puutarhaa esitteli Heli Arohakanpää, joka toimii ruusutarhan vastaavana puutarhurina. Aluksi saimme kuulla hieman kartanon vanhasta historiasta ja puutarhasta ja sen jälkeen syvennyimme jaloruusujen maailmaan.

Ruusuluentoa kuunnellaan tarkkaavaisesti.

Hatanpään kartanon seinustalla kasvaa monenlaisia köynnösruusuja.

Aiemmin lähetetyistä ja paikan päällä kysyttyjen kysymyksien pohjalta Heli kertoi ruusujen istutukseta, hoidosta, tuholaisista, talvehtimisesta jne. Kierroksen pääteeksi vielä tutustuimme kukkiviin lajikkeisiin ja ihastelimme huumaavia tuoksuja.

Jotta retki päättyisi marttamaisesti kokoonnuimme vielä piknikille maistelemaan nyyttäriherkkuja.

teksti Meri
kuvat Virve

Heinäkuisena kesäaamuna Vauhtimartat kantoivat ylimääräiset kimpsut ja kampsut Tammelantorille kirppispöydälle. Helteestä huolimatta syksy siinsi silmissä, sillä kesäkirppiksellä kerättiin varoja talvikauden toimintaa varten. Kauppa kävi mukavasti ja tunnelma oli leppoisa: asiakkaiden matkaan lähti mökkilukemista, käyttötavaraa ja kivaa pikkutavaraa käsiraudoista kaulakoruihin. Tavaran kierrätyksen lisäksi kassaan kilisi mukavasti kolikoita.  

Kiitos kaikille talkoolaisille!